Luojan huutoa uurnan sinestä
En riisunut koskaan
ristiä kaulaltani, heimoni kunniaa. Uskoa oli purkeissa joka
hyllyssä lipastojen tarkoissa katseissa. Tyyny haritti väsymystä.
Tukkimiehen kirjanpidolla oli tehty kupru. Koko pitäjä oli
sekaisin. Kukaan ei tiennyt asioiden oikeaa laitaa. Vasemman laidan
he olivat jo tutkineet. Ja niiden välissä asui uni sieppaajia
pullollaan. He veivät unen. Sydän oli kasvoja täynnä, kulkivat
tyhjässä etsien jotakin.
Harmaat tunteet
kuolevat aina. Jumala kuutena kantajana ja saattona tämä tyhjä
kirje. Itkua kappelin käytävällä. Portaat aukeavat, kopinaa,
unohdusta. Sananaakka on muuttanut korkealta noukkimaan tipahtaneita
juoruja. Koitan avata lemuavan arkun löyhkäävät sanat. Mätää.
Roiskuu paperille. Laittakaa lyijyholviin. Syvällä jossain tahdon
olla. Omia huutojani kuunnella.
Pakotettu mieli
lurisi toukkia. Teksti meinaa välillä mennä rumaksi, lujankalpeat
aakkoset
etsivät väriä
terapiassa. Raskasta kieltä roikotettiin sanojen suusta. Kita
ammollaan hurjia askelia. Lupaavassa hajussa hampaatkin olivat
lujatahtoisia tavanomaisuuksia. Miksi ulkoistaminen lankeaa
lahjakkaimpien rämmittäväksi, ja valta on helppo asfaltti kulkea.
Oma tunne kantaa ristiä kilpikonnan vauhdilla eteiseen.
Äiskähdit kapeita
ajatuksiasi hullakolla. Piilotettuja solujesi hermoihin. Itkupölyssä
löysit jotain kiinnostavampaa. Ajatushuiskalla pyyhit pois
ajatuksesi, allerginen aivastus kaikui hullakon pimeydessä. Luoja
näytti mikä on oikeasti tärkeää. Kirjoitit sen sotkusi, joka
esti työnteon. Nyt nuukahti taimi, josta saivat otteen. Pääsit
taas karkuun omana itsenäsi.
Huomenet kuin
höyheniä linnunkeväistä. Tuletko hattuuni antamaan elämää?
Pilkkuintiaani kuvitti viisauksia notskilla pärrinkosken rannalla
Peltsun metsikössä. Anasti kaikki vaatteet päällä raamattumaisia
totuuksia. Kaikkien yhteisiä. Sai siltikin kovemman tuomion kuin
kaljakellunta aamulehden sivuilla. Normaalius on Saatanan savottaa.
Kommentit
Lähetä kommentti