Enkeleitä.
Surullisia
pitää varoa. Enkeleitä. Ne eivät kestä parisuhteessa. Herkkyys käpertyy
toisen tahdon mukaan. Ihan väärinkohdelluksi. Herkkyys on nopea
oppimaan uusia tapoja katsoa. He ovat kylä omia itseään. Mutta katsovat
niin kuin toinen tahtoo. Opettelevat näkemään toisen nuoteista
synestesiallaan. Vahvoin värein, mauin, sävelin. Niin herkkyys on pieni
kylä omia itseään.
Täytyy uskaltaa rakastaa vaikka elää. Muuten rakkaus kuolettuu. Täytyy jaksaa rakastaa. Vaikka toinen ei halua eikä jaksa. Täytyy antaa olla. Ei se toinen vain jaksa. Tässä rakkaudessa toinen hoitaa tunteet ja antaa kaikkensa. Toinen on välinpitämätön chillaaja. Ei osallistu mihinkään. Se on usein naisen osa. Jopa
stereotypia. Se on raaka todellisuus.
Hyvin laitettu
todellisuus. Mikä maistuisikin joltakin. Monen todellisuuslajin
todellisuus. Pieniä annoksia usein. Tänään olen herkutellut ja ahminut
isoja annoksia todellisuuksia. Mieli ähkyssä. Ottanut imelyksiäkin
mukaan todellisuuteen. En ole käyttänyt päihdyttävää tai stimulantteja.
Pidän arkisesta kotitodellisuudesta. Paasto ei olisi pahasta. Että
olisin kesällä hyvällä mielellä.
Olisinpa silloin kasvanut
henkisesti ylitse ihannemittojen Ihan sinun takiasi sen tekisin Tahdon
olla parasta mitä olet koskaan hengessä nähnyt. Hengenkunnossa. Upeaa
kuultavaa ja luettavaa. Ihmissuhdetaitoja bodaileva
ihmissuhdetaitokaappi. Jaksaisin raskaita salaisuuksia, huolehtia ja
jakaa. Auttaa.
Kukoista todellisuus rakkautta, kauneutta,
nippelitekemistä, arkea, herkkyyttä, mutta älä tyhmyyttä käytä menussa
liikaa mausteenasi. Juotavaksi hiukan itsekkyyttä ja viileyttä ja
kovuutta. Mutta ei juurikaan. Ei nimeksikään. Juhli säännöllisin
väliajoin, pidä kutsuja. Hommi vaikka kissa.
Olen pehmeä herkkä
sana. Kova sana se tulee vielä jonain päivänä olemaan. Kun tulevat
pehmeät arvot maailmaan. Kovat arvot ovat rapistuttaneet
runojensuonistot. Tukkineet. Pitää turvautua pelkkään toimintaan ja
vieraantyöhön. Minä olen pelkkä harrastelijaduunari. Otan empatian
vakavasti rakastaen. Ja burn outhan siitäkin kehkeytyy.
Kommentit
Lähetä kommentti