Ei äiti tiedä.
Minun aivoni ovat kylmät ja paksut
minä auraan niitä, jos ne kasvavat liikaa
kesällä yritän elää ilman aivojani
mutta tällaisessa maailmassa
se ei ole helppoa
sinusta jäi jälki niiden pinnalle
enkä tunnistanut eläintä
sinussa
sinä lauloit jossain kaukana
lauloit vielä ennen syksyä
22.6.2025
Juhannus mennyt sisällä istuen aaton ajatuksia lukuunottamatta Silloin kävin metsässä. Keltavahverot olivat vielä nappuloita. Eivät poimistakoossa. Tulipahan liikuttua.
Vaikka en avaa helkkaria ja uutisia, minua ahdistaa tämän maailmanmeno. Minä olen syyttänyt itseäni pahuudesta ja kovasydämisyydestä, yms. Mutta kyllä moni pistää paljon pahemmaksi. Kontrasti on valtava. Vertaan siis vain itseeni vuosikymmen sitten. En ole enää enkeli, olen langennut.
Mut syyllisyys on raskas kaveri. On vaikea pärjätä täällä sitä vertaa, jos ei osaa pitää puoliaan. Niin pahasti on asiat. Oikeistolaisia vastaan lähinnä. Mutta osaavat ne vassaritkin. Mietein, että täytyy meillä olla paljon äveriäitä , jos kokoomuksella menee noin hyvin. Ei luulisi köyhän heitä äänestävän.
- Äiti, mitä on empatia?
- Voi kulta, ei äiti tiedä, äiti äänestää kokoomusta.
Miten meillä voi olla samaan aikaan ruokahävikkiä ja nälkää?
Kommentit
Lähetä kommentti