Saavuin sormenpäittesi punahunnuntielle

 

18.6.2021

Kesäloman ensimmäinen päivä.  Pysähdyin jonnekin istumaan ja miettimään, lähelle paikkaa missä oletin itseni olevan. Ainakin siellä viimeeksi piiskasin itseäni. Tyhjyyden havaitsen silmät kiinnikin. Silmät ovat ovia tukahdutettuun minuuteen. Voinko löytää kuukauden aikana edes väärään kurkkuun vedetyn palasen minuuttani. Miten paljon ihminen tarvitsee aikaa eheytyäkseen. Kun Sami on jo lakannut hengittämästä. Pysähtyminen on vain kysymysmerkki. En tiedä mitä sen merkin eteen kirjoittaisin? Voitko kuvitella, millaista on itsensä tiedostava elämä? Millä keinoin tämän kipeän sieluni voi kohdata. Ja ainut tapa päästä eteenpäin on kohdata.

 

 

 

 

 

19.6.2021

Toinen lomapäivä. Ajatukset kolmioita, joiden eteen pitää pysähtyä pahan olon ajoneuvoilla. Turvatyynyjä minulla ei ole näissä kärryissä. Pestykään niitä ei ole aikoihin. Erilaisuuden lika peittänyt kaikki pinnat. Ajatukset ovat täysin omia.

 

Ajatukset pysyvät ruuhkaisissa risteyksissä. Minua katsotaan oudosti, kun jään seisomaan niiden luokse. Paikkoihin, joihin ei saisi pysähtyä koko elämäkseen.

 

 

En muista edes rekisterinumeroani.

 

 

 

19.6.2021

Ihmisillä hirmuisen kova tarve lokeroida homot ja heterot, uskovat ja ei uskovat ja muut lajitoverit. Ja jopa rajata ystäväpiiriään tai musiikkimakuaan jonkun gendren mukaan.  Ajattelumallina se ei todellakaan pidä kuubbaa mitenkään kasassa. Mitä enempi antaa tilaa, niin kuin perususkovat usein tekevät, sen enemmän saa elämältään. Ihmisissäkin joku gendre, tuon kanssa minä en voi olla, ja tuon kanssa taas voin. Mun lähipiirissäkin on ihmisiä, jotka rajaavat, esim. minut pois, koska olen erilainen. Heidän gendrensä ulkopuolelta. Laaja-alaisuus on hyväksi ihmiselle. En usko, että Jeesuskaan välitti gendreistään.

Taas nokka tuhisi, kun elämäntapaintiaani puhui.

 

Sanat paistavat tänään aisteihin kirjaimien lailla merkityksien planeetan pinnalla. Nimeä en muista. Heräsin todellisuuteen lauseiden hiukset suussani. Olivat tukkineet sanoilla gendrettömän suuni.

 

On tehnyt todella kipeää kasvaa täyteen mittaansa. Kipeintä on ollut vahvistuminen. Se on musertaa minut...

 

 

22.6.2021

Kesäloman viides päivä Itku tulee, vaikka seiniä pitkin nojaten, kotiin. Sen sekavat konttaavat kyyneleet moittivat minua. Taas olet tuollainen.  Minä itken niin kauan, kun se lähtee taas pirteänä haettuaan minusta heikolla hetkellään turvaa. Onnistuu kääntämään minun askeleeni parempaan.

Vieden niiden voiman. Kaikki ollut taas täysin turhaa.

 

Rakastan sen itkuisia kuihtuneita valheita, jotka eivät muutu millionkaan. Järkähtämättömät, pysyvät kuin Jumalan olemus.

 

Aina tervetullut luokseni.

Yksinäisyys pukeutuu viisikirjaimisiin sanoihin, teoksiin, joissa kotka lentää viisauksiin, kallion kielekkeelle. Kielekkeellä kasvaa, vanha bonsaipuu, ja se on unohtanut tyhmän elämän heikkoudet. Se on iloinen maltistaan ja etevästä sielunvartioinnistaan.

Joka päivä se kasvaa uuden oksanalun tai lehden mielessään.  Ulospäin yksikin liike kestää sadan ja tuhannen vuoden välillä.

Unelmat kehittyvät nopeasti, kunhan uskaltaa.

 

Murskaa rationaalinen heikkous. Minun järkevyyteni kestää vain hetkisen elämän kauneutta. Kohta olen taas matkalla korkealla jättiläisulpukoiden lehtien päällä, katselemassa mielikuvitukseni unenvaaleaa valtakuntaa. Hetkisen he koittavat tuhota satumetsäni.  Kunnes nukkuvat järkevyytensä taxitolpan nurin.

 

Poimin tulevaisuuden mustikan lailla taskuuni

Nauravat pilkaten, kun tulevaisuus on värjännyt huuleni ja poskeni sinisisiksi.

 

Hymyilen lempeästi koko makean vitamiinipommin kyllyydestä.

Polulla on siivet, jotka vievät huolet hämärään luolaan. Keijut sanovat niitä oletuksiksi, joita ei ole oikeasti edes olemassa. Tahtovat nähdä, kun hymy tuo sienten lakit aamulla näkyviin.

 

 

 

 

23.6.2021

 

 

 

Kesäloman kuudes päivä. Pitkät tunnit kumartuvat kulkiessaan ilman syytä, tulevat niin nopeasti vanhoiksi.

Niiden polkkatukka on leikattu siistiksi ja poolopuseron alla on viisas sydän. Osaavat kaikki etiketit ulkoa ja tarjoilla pitkästyttävän tympeästi jokapäiväisen odotuksen.

Kukaan ei tarvitsee minua tänäänkään.

 

Himmeät ajatukset toimivat sävelissä, tuovat karanneet varjot takaisin kuin hikipisarat harmaissa.  kieltäytyvät tarttumasta mihinkään. Ainakaan väkivaltaan. Palvelevat kuin kissat unelmaa ja illuusiota.

 

Vastoin ajan henkeä, joka ei anna toivoa. Anarkian lamppua hieron ja toivon niin monta kertaa, että jotain tapahtuu. Jos kiltteys ja herkkyys ovat nyt punk.  Ja poliisi kerää meidät yksitellen raudoissa ulos asunnoista.

 

Väkivallattomat vallankumousajatukset. Tässä helvetin valtakunnassa ei olisi enää mitään kapinoitavaa, jos kuuluisin Saatananjoukkoihin.