Kreikkalainensalaatti

 Tänään päivä piti keittää ennen elämistä. Siitä lähti valkoista maitoa ja se sopi hyvin kreikkalaiseen salaattiin, joka on minun elämäni. Dissosiaatio muuttaa minut toiseksi kiltiksi ihmiseksi, joka en ole minä. Se on hieman tavallisempi kuin minä ja se ei mieti kovin syvällisiä. Se on minullekin ihan uusi tuttavuus: en tunne sitä ennestään tai en ole ainakaan tavannut. Onko se tulevaisuuden Sami, se joksi joskus vielä tulen, se Sami, joksi tämä parisuhde minut vielä joskus muuttaa? Se on minun aavistukseni. Se  Sami näyttää jo ensi merkkejään. 

Se Sami mahtui maailmaan jotenkin paremmin, koska se ei ollut niin tietoinen kaikesta, minuutensa nyansseista. Se ei tarkkaillut taiteensa verenpainetta ja painoarvoa. Se laittoi mutkia suoriksi paikoista joissa kompromissi oli rauhan säilyttämiseksi tarpeellista. Se korjasi maailmanoppivirheitä  edelleen. Ei siedä vääryyttä. Mutta ei enää menetä omaa elämäänsä sen edessä, jos joku elää kolmelle kuutoselle. Elää oman elämänsä niin hyvin kuin osaa.

Nautin perimmäisestä totuudesta, siellä saa olla rauhassa, se on kuin ison tyhjän salin viimeinen penkki. Se ei ole yhtään ehdoton, sillä totuus ei voi olla itsevaltias. Sen pitää sopia moneen. Yleensä muut jättävät epäkarismaattisen, ihailua kaihtavan, ei ehdottaman totuudenkantajan yksin ja huomiotta. On helpompaa elää etupenkin totuuden kantajan seuraajana. Se on helppoa, ihanaa, hauskaa, eikä se vaadi keneltäkään yhtään mitään. Ei edes henkilökohtaista kasvua…

Päiväkirja 1.9.2026